Global Freedom of Expression | the Case of Khadija Ismayilova v. Azerbaijan (no. 3) – Global Freedom of Expression

Case Summary and result

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi yksimielisesti, että Azerbaidžan loukkasi tunnetun tutkivan journalistin Khadija Ismayilovan oikeutta yksityiselämään ja maineeseen. Asiassa oli kyse siitä, että Azerbaidžanin kansalliset tuomioistuimet kieltäytyivät määräämästä sanomalehdelle sanktiota kantajan yksityis-ja seksielämää käsittelevästä artikkelista. Artikkeli oli julkaistu kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun ismayilovaa esittävä seksivideo oli kuvattu salaa ja levitetty. Oikeus katsoi, ettei ollut oikeutettua yleistä etua käyttää hyväksi henkilön yksityisyyden loukkausta tarkoituksenaan ”tyydyttää tietyn lukijakunnan sievistelevää uteliaisuutta.”Lisäksi oikeus perusteli, että kotimaiset tuomioistuimet eivät onnistuneet tasapainottamaan ismayilovan kilpailevia yksityisyydensuojaintressejä vastaajalehden ilmaisuintressien kanssa.

faktat

kantajana on Khadija Rovshan qizi Ismayilova, joka on toiminut tutkivana toimittajana vuodesta 2005. Hän on työskennellyt azerbaidžanilaisessa Radio Free Europe/ Radio Liberty-palvelussa (”Azadliq Radio”), henkilökunnan toimittajana ja johtajana. Hänen raportointinsa on usein ollut kriittistä hallitusta kohtaan ja käsitellyt muun muassa korruptiota ja ihmisoikeusrikkomuksia. Hän toimi myös järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption Raportointiprojektin aluekoordinaattorina kouluttaen toimittajia tutkintatekniikoissa. Vuosina 2010-2012 hakija julkaisi ja osallistui korkean tason korruptiota koskeneeseen artikkelisarjaan, jonka seurauksena viranomaiset uhkailivat häntä ja hallitusmyönteiset tiedotusvälineet uhkailivat häntä. Hän sai 7. maaliskuuta 2012 nimettömän kirjeen, jossa uhkasi julkaista piilokameralla kuvatun intiimin videon, jossa esiintyy hakija ja mies, joka hänen mukaansa oli hänen silloinen poikaystävänsä. Tämän jälkeen käynnistettiin rikostutkinta, joka jäi lopulta tuloksettomaksi.

6.11.2012 səs-lehti julkaisi kirjoituksen ”Historiallinen kansanedustajien talo” (”Tarixi deputatxana”). Səs on vuonna 1990 perustettu” sosiopoliittinen sanomalehti”, jonka levikki on vuodesta 1991. Lehti kertoo verkkosivuillaan, että: ”Səs on toiminut uuden azerbaidžanilaisen puolueen puoluekantana ja puolueen perustamisen jälkeen jatkanut toimintaansa sen mediatorvena.”Artikkelissa ihmeteltiin, miksi oppositiomyönteiset toimittajat arvostelivat kansalliskokouksen jäseniä ja arvostelivat opposition jäsenten moraalista asemaa. Kirjoittaja jatkoi kritisoimalla taannoista oppositiotoimittajan kirjoitusta Italian parlamentin jäseneksi valitusta entisestä pornonäyttelijästä Cicciolinasta. Tämän jälkeen kirjoittaja pohti, suositteleeko oppositio, että Azerbaidžanin parlamenttiin otettaisiin mukaan myös pornonäyttelijä. Viitaten Khadija Ismayilova, kirjailija kommentoi: ”Jos oppositiolehtien kynää työntävillä lörpöttelijöillä on näin halpoja ja kapeita ajatuksia, tehkööt he tilaa Khadija Ismayilovalle julkisessa Kamarissa1 ja nimeäköön hänet julkisen kamarin pornotähdeksi Cicciolinaksi!”

kantaja nosti 27.12.2012 səs-lehteä vastaan siviilikanteen perustuslain 32 ja 46 pykälän, valmistelukunnan 8 pykälän, siviililain 23 pykälän, Joukkoviestintälain 10 pykälän ja perustuslakituomioistuimen 31.5.2002 tekemän päätöksen perusteella. Ismayilova väitti kirjoituksen loukkaavan ja vahingoittavan hänen mainettaan, hänen oikeuttaan kunnioittaa yksityis-ja perhe-elämäänsä sekä hänen oikeuttaan sananvapauteen. Hän myös väitti, että 6.11.2012 julkaistu artikkeli oli osa laajempaa kampanjaa, jota hallitusmyönteinen media oli tehnyt häntä vastaan vastauksena hänen journalistiseen toimintaansa ”alentamalla häntä yhteiskunnan silmissä.”Hän vaati oikeusistuinta määräämään lehden julkaisemaan anteeksipyynnön ja vaati kärsimyskorvauksena 50 000 Azerbaidžanin manaattia (AZN), noin 27 000 euroa (EUR).

vastaajalehti Səs katsoi, että kantajan olisi pitänyt haastaa intiimin videon julkaisija oikeuteen eikä lehti, jolla oli velvollisuus kertoa lukijoilleen ”yhteiskunnallisista, poliittisista ja muista yleishyödyllisistä tapahtumista.”Vastaaja väitti, että hänen julkinen kuvansa naisena, joka edustaa ”kansallisten ja moraalisten arvojemme korkeinta ilmentymää”, oli vastoin sitä tosiasiaa, että hänellä oli avioliiton ulkopuolinen sukupuolisuhde ”jonkun henkilön kanssa.”

13.2.2013 Sabailin käräjäoikeus hylkäsi kantajan vaatimuksen sillä perusteella, että julkaistu artikkeli on ”mielen-ja sananvapauden sekä toimittajan riippumattoman mielipiteen ilmentymä.”Käräjäoikeus perusteli päätöstään sillä, että kirjoituksen pitäminen hakijan kunniaa ja ihmisarvoa halventavana tulkittaisiin ”pakottamiseksi ajattelemaan toisin ja vastoin Hänen tahtoaan.”Lisäksi hakija ei ollut menestyksellisesti todistanut kärsineensä fyysistä ja henkistä kärsimystä. Kantaja valitti päätöksestä Bakun vetoomustuomioistuimeen, joka vahvisti 13.6.2013 antamallaan tuomiolla käräjäoikeuden perustelut. Korkein oikeus hylkäsi 23.10.2013 myös kantajan valituksen todeten, että hovioikeus oli noudattanut täsmällisesti aineellista ja prosessuaalista oikeussääntöä. Kun ismayilova oli käyttänyt kaikki kotimaiset muutoksenhakukeinot, hän valitti asiasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

päätöksen yleiskatsaus

Ismayilova nosti kanteen, jossa hän väitti, että 6 artiklan (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin), 8 artiklan (oikeus yksityiselämän kunnioittamiseen) ja 10 artiklan (sananvapaus) mukaisia oikeuksiaan oli loukattu, kun kansallinen tuomioistuin oli kieltäytynyt määräämästä səs-sanomalehdelle sanktiota hänen yksityis-ja seksielämäänsä kommentoivasta artikkelista.

  1. väitetty yleissopimuksen 8 artiklan rikkominen

ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti aikaisemman Khadija Ismayilova-tuomion (hakemukset nro. 65286/13 ja 57270/14) 10.1.2019, jossa kantaja valitti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen 8 artiklan nojalla saamastaan uhkauskirjeestä, kätkettyjen videokameroiden asentamisesta hänen kotiinsa tehdystä tunkeutumisesta, intiimin videon kuvaamisesta ja julkaisemisesta sekä asiasta laajasti uutisoineista lehtiartikkeleista. Asiassa oli kyse siitä, että vastaajavaltio ei noudattanut 8 artiklan mukaista myönteistä velvollisuuttaan suojella hakijan yksityisyyttä. Oikeus ei tutkinut tarkemmin ismayilovan väitteitä median ”mustamaalauskampanjasta” tämän jutun 8.artiklan yhteydessä. Myöskään 6 päivänä marraskuuta 2012 annettuun artiklaan ei tässä tapauksessa nimenomaisesti viitattu. Yhteisöjen tuomioistuin totesi, että yhteisöjen tuomioistuimen on otettava tämä aiempi päätös huomioon, koska molemmat asiat koskevat samoja yleisiä tosiseikkoja. Näihin kahteen tapaukseen liittyi kuitenkin erilaisia oikeudellisia kysymyksiä. Nyt käsiteltävänä oleva asia koski ensimmäisen yksityisyyden loukkauksen jälkeen julkaistua artikkelia, jossa hän väittää ylittäneensä journalistisen sananvapauden sallitut rajat käsitellessään hakijan yksityiselämää. Asiassa oli kyse myös siitä, olivatko kansalliset tuomioistuimet ratkaisseet kantajan 8§: n mukaiset oikeudet ja sanomalehden 10§: n mukaiset oikeudet asianmukaisesti hänen tapauksensa hylkäämisessä.

tämän jälkeen oikeus päätti, voidaanko 8 artiklan rikkominen ottaa tutkittavaksi. Tuomioistuin viittasi useisiin EIT: n oikeuskäytäntöihin, joissa esitettiin yksityisyyden suojan luonne ja soveltaminen. Käsitteellä ”yksityiselämä” todettiin olevan laaja määritelmä, joka kattaa henkilön fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden, mukaan lukien hänen sukupuolielämänsä (vedoten Khadija Ismayilova vastaan Azerbaidžan). Tähän sisältyy myös oikeus elää yksityisesti, ”pois ei-toivotusta huomiosta” (Smirnova vastaan Venäjä). Asiassa Von Hannover vastaan Saksa (nro 2) antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että yksityisen valokuvan tai videotallenteen julkaiseminen voi häiritä kantajan yksityiselämää. Jotta 8 artiklaa kuitenkin rikottaisiin, asian on oltava niin vakava, että se vahingoittaa ”henkilökohtaista oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen.”(Axel Springer AG vastaan Saksa ) tämä nautinto sisältää sekä yksilön sosiaalisen maineen että erityisesti hänen ammatillisen maineensa (Denisov vastaan Ukraina § 112).

soveltaen näitä periaatteita käsiteltävänä olevaan asiaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että oli kiistatonta, että 6.11.2012 annetussa artiklassa pyrittiin ”loukkaamaan kantajan yksityistä elämää ja jopa hänen seksielämäänsä.”Vaikka kantajan salaa tallentamaan videoon ei ollut nimenomaisia viittauksia, asiayhteys ja” vastaajalehden kotimaan tuomioistuimissa esittämät väitteet ” tekevät selväksi, että artikkeli oli peräisin intiimistä videosta. Näin ollen artikkelissa käsiteltiin kantajan yksityisyyden loukkausta, joka oli tuolloin käynnissä olevan rikostutkinnan kohteena ja myöhemmin EIT: n käsiteltävänä Khadija Ismayilovassa. Oikeus viittasi kirjoituksessa siihen, että hakija rinnastettiin pornotähteen ja irvailtiin ehdotuksille, joiden mukaan oppositiota kannattavien toimittajien pitäisi olla tai olla jo sukupuolisuhteissa hänen kanssaan, antaen hypoteettisia lehtiotsikoita aiheesta. Oikeus katsoi, että pykälää voidaan soveltaa sillä perusteella, että pykälä aiheutti hänelle vakavaa moraalista kärsimystä ja haittaa hänen henkilökohtaiselle suhteelleen ja julkiselle maineelleen.

ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käsitteli seuraavaksi asianosaisten huomautuksia. Ismayilova väitti, että hänen yksityiselämäänsä oli tunkeuduttu kuvaamalla ja levittämällä salaa intiimiä videota sekä mustamaalaamalla hallitusta kannattava media. Hänen mukaansa tämä johtui siitä, että hän tutki toimittajana korkean tason korruptiota. Ismayilova väitti, että səs on valtapuolueen avoimesti hallitsema sanomalehti ja että 6.marraskuuta julkaistu artikkeli liittyi hänen yksityiselämäänsä eikä hänen toimintaansa julkisena henkilönä. Hän totesi myös, että ” kirjoituksessa esitetyt lausunnot ylittivät kaikki hyväksyttävän kritiikin rajat ja niiden yksinomaisena tarkoituksena oli pilkata hänen yksityiselämäänsä, tehdä hänen intiimistä elämästään julkisen keskustelun aihe ja esittää hänet henkilönä, jolla on pornotähden tai prostituoidun elämäntapa.”Ismayilova väitti, että Azerbaidžanin kaltaisessa ”itämaisen mentaliteetin” maassa tämänkaltainen mainehaitta naiselle voisi johtaa yhteiskunnan ja hänen oman perheensä leimaamiseen sekä mahdolliseen fyysiseen vahingoittamiseen. Lopuksi kantaja väitti, että vastaajavaltiolla oli velvollisuus suojella hänen henkilötietojaan julkaisuilta, jotka ylittävät hyväksyttävän arvostelun, ja että kansalliset tuomioistuimet eivät olleet ottaneet riittävästi huomioon hänen vaatimustaan.

valtioneuvosto vastasi, että 6.11.kirjoituksessa heijastettiin kirjoittajan näkemyksiä hakijasta tiedoista, jotka olivat yleisön saatavilla jo kahdeksan kuukautta aiemmin. Myöskään tätä tietoa tekijä ei ollut tuonut julkisuuteen, eikä sitä ollut hankittu laittomasti. Kirjoittajan mukaan hakijan toiminta oli maan moraalinormien vastaista ja oli huono esimerkki nuorisolle. Hallitus kiisti myös Ismayilovan väitteet, joiden mukaan kotimaiset tuomioistuimet eivät olleet tasapainottaneet riittävästi lehden sananvapautta ja hänen oikeuttaan yksityisyyteen. He totesivat myös, että tässä tapauksessa hakija oli julkisuuden henkilö, koska tällainen median huomio ei ollut mustamaalauskampanja, vaan odotettavissa.

ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määritteli ensin asian yleiset periaatteet ja viittasi niiden aikaisempaan oikeuskäytäntöön. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin yksilöi edellä mainitussa asiassa Von Hannover (nro 2) mainitut kolme kriteeriä sananvapauden ja yksityiselämän kunnioittamisen tasapainottamiseksi: edistääkö puhe yleistä etua koskevaa keskustelua, oliko henkilön aiempi käytös hyvin tiedossa, otettujen valokuvien sisältö, muoto ja asiayhteys sekä saatujen tietojen todenmukaisuus. Tuomioistuin totesi, että valtiolla on yksityis-tai perhe-elämän kunnioittamiseen olennaisesti kuuluva positiivinen velvoite, joka voi edellyttää erityistoimia tämän oikeuden suojelemiseksi. Sananvapauden osalta tuomioistuin totesi, että 10 artiklan 2 kohta sisältää sekä tietoja että ajatuksia, jotka voivat loukata, järkyttää tai häiritä. Tuomioistuin totesi myös, että on ” tehtävä perustavanlaatuinen ero sellaisten tosiasioiden ilmoittamisen – vaikka ne olisivatkin kiistanalaisia – välillä, jotka voivat edistää yleistä etua koskevaa keskustelua demokraattisessa yhteiskunnassa, ja sellaisten törkeiden väitteiden esittämisen välillä, jotka koskevat yksilön yksityiselämää.”(Armonienė vastaan Liettua) vaikka lehdistö ansaitseekin suppean sananvapauden rakenteen tärkeän yhteiskunnallisen roolinsa vuoksi, on” erilaisia näkökohtia ”raportointiin, joka on” luridi”, suunniteltu ” kutkuttamaan ja viihdyttämään.”Tämä raportointi” ei houkuttele lehdistölle annettua 10 artiklan vankkaa suojaa.”(Von Hannover v. Saksa) vaikka julkisuuden henkilöiden yksityiselämään liittyville tiedoille tarjotaan 10 artiklan nojalla jonkinasteista suojaa, tämä suoja ”voi siis taipua 8 artiklan vaatimuksiin, jos kyseessä oleva tieto on yksityistä ja intiimiä eikä sen levittäminen ole yleisen edun mukaista.”(Couderc ja Hachette Filipacchi Associés v. Lisäksi tuomioistuin totesi, että kansallisten viranomaisten näkemyksen korvaaminen tuomioistuimen päätöksellä edellyttäisi vahvoja perusteita. (Von Hannover (nro 2)

soveltaen näitä periaatteita käsiteltävänä olevaan tapaukseen tuomioistuin totesi, että kirjoitus oli ”lyhyt kirjoitus, jonka ilmeisenä päätarkoituksena oli hyökätä useita oppositioon suuntautuneita toimittajia vastaan, koska nämä suhtautuivat kriittisesti parlamentin hallitsevan puolueen jäseniin.”Lisäksi artikkelin Ismayilovaa koskevassa osassa käsiteltiin vain hänen yksityiselämäänsä eikä hänen työtään tai julkista toimintaansa. Vaikka artikkeliin ei erikseen viitattu, se oli selvästi kirjoitettu viitaten salaa kuvatun videon salaiseen tallentamiseen ja levittämiseen. Oikeus katsoi, että asia ei ole voinut edistää oikeutettua yleistä etua. Vaikka hänen yksityisyyttään oli loukattu jo videon tultua julkisuuteen, eettinen journalismi ei sallinut olemassa olevan yksityisyyden loukkauksen hyväksikäyttöä ”tyydyttääkseen tietyn lukijakunnan sievistelevää uteliaisuutta, julkisesti pilkaten uhria ja aiheuttaen heille lisää vahinkoa.”Vastauksena hallituksen väitteeseen, jonka mukaan hakija oli julkisuuden henkilö, jonka pitäisi odottaa kommentteja tiedotusvälineiltä, oikeus toisti, että jopa yleisön tuntemalla hahmolla on” perusteltu luottamus ” kunnioitukseen yksityiselämäänsä kohtaan. Lisäksi huomiota herätti, että Ismayilova ei ollut itse koskaan pyrkinyt yksityiselämänsä julkisuuteen. Julkaisun sisällöstä, muodosta ja seurauksista oikeus totesi, että səs ’ n sanomalehti ei ollut satiirinen julkaisu, minkä vuoksi sen odotettiin olevan ”huomattavan vakava.”

tämän jälkeen oikeus käsitteli tapauksen kotimaista käsittelytapaa. Kansalliset tuomioistuimet olivat päätelleet, että kirjoitus oli osoitus tekijän sananvapaudesta, että näiden lausumien määrääminen ”kantajan kunniaa ja ihmisarvoa halventaviksi” merkitsisi tekijän ilmaisuoikeuden kohtuutonta rajoittamista ja että kantaja ei ollut menestyksellisesti osoittanut riittävää fyysistä tai henkistä kärsimystä artikkelin julkaisemisen jälkeen. Tuomioistuin arvioi, että tuomioistuinten esittämät lyhyet perustelut eivät olleet yleissopimuksen periaatteiden mukaisia, eivätkä ne myöskään osoita, että tuomioistuimet olisivat tutkineet asianmukaisesti, ovatko Ismayilovasta annetut lausunnot eettisen journalismin mukaisia. Näin ollen oikeus katsoi, että kotimaan tuomioistuimissa ei ollut tehty riittävää tasapainoilua kantajan yksityisyydensuojan ja sanomalehden sananvapausoikeuden välillä.

ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että vastaajavaltio ei täyttänyt myönteistä velvollisuuttaan ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin suojellakseen kantajan oikeutta yksityiselämänsä ja maineensa kunnioittamiseen. Näin ollen yleissopimuksen 8 artiklaa oli rikottu.

  1. muut yleissopimuksen väitetyt rikkomukset

yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohta

Ismayilova valitti, että kansalliset tuomioistuimet olivat rikkoneet hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin yleissopimuksen 6 artiklan 1 kohdan nojalla, koska ne eivät olleet käsitelleet riittävästi hänen esittämiään väitteitä. Tuomioistuin katsoi, että koska kantelu liittyi 8 artiklaan, se voitiin ottaa tutkittavaksi. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi tutkia tätä asiaa, koska se oli jo todennut 8 artiklan mukaisen vaatimuksen.

yleissopimuksen 10 artikla

Ismayilova kanteli myös yleissopimuksen 10 artiklan nojalla siitä, että artikla oli loukannut hänen oikeuttaan sananvapauteen hyökkäämällä hänen journalistista toimintaansa vastaan. Hänen mukaansa kirjoitus oli osa laajaa häntä vastaan suunnattua hyökkäyskampanjaa, jossa muun muassa loukattiin hänen yksityisyyttään. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittasi edellä mainitussa asiassa Khadija Ismayilova annetun tuomion 10 artiklan mukaisiin toteamuksiinsa sekä käsiteltävänä olevan asian 8 artiklan mukaisiin toteamuksiin ja totesi, että oli tarpeetonta tutkia 10 artiklan mukaisen uuden kantelun tutkittavaksi ottamista ja perusteltavuutta.

  1. yleissopimuksen 41 artiklan soveltaminen

tuomioistuin käsitteli lopulta yleissopimuksen 41 artiklaa määrittääkseen ” vahingon kärsineen tyydytyksen.”

vahingonkorvauksista Ismayilova vaati 50 000 euron korvauksia. Hallitus vastasi, että vahingonkorvausten määrä on perusteeton ja oikeuden toteama rikkomus riittää. Oikeus ei pitänyt loukkauksen toteamista alistavana ja määräsi Ismayilovalle 4 500 euron korvaukset maksamattomasta vahingosta.

Ismayilova vaati myös 8 923,37 euron korvauksia oikeudenkäyntikuluista ja oikeudenkäyntikuluista kansallisissa tuomioistuimissa ja EIT: ssä. Hallitus kiisti tämän väitteen sillä perusteella, että siltä puuttui tarvittavat tiedot, mukaan lukien naisen asianajajien pankkitilitiedot ja verotunnukset. He väittivät myös, että summat olivat kohtuuttomia, väärinä päivinä euroiksi muunnettuja. Sen sijaan hallitus esitti, että olisi kohtuullista myöntää AZN: lle 2 500, noin 1 300 euroa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että kantajalla on oikeus saada korvaus kuluista ja kuluista, jos on osoitettu, että ne ovat tosiasiallisesti ja välttämättä aiheutuneet ja että ne ovat määrältään kohtuullisia. Oikeus piti kohtuullisena yhteensä 1 500 euron korvauksia kuluista ja kuluista.